26.9.2014

Pitkäviiri

20-21.9.2014. Mahdollisesti kesän viimeinen meriretki.
Seurakseni sain Pasin. Ainoa, joka vapaaehtoisesti suostui melomaan 30km vastatuuleen. Kaikki mielenkiintoiset saaret nyt vain tuppaavat olemaan suunnilleen sillä etäisyydellä. Lännessä en ole tänä kesänä vielä retkeillyt, joten kohteeksi valikoitui Pitkäviiri. Tänään sinne ja huomenna takaisin. Arkisin on töitä, joten enempään ei ole mahdollisuuksia.
Tuuli oli lounaasta koko viikonlopun. Lauantaina 3-5m/s ja sunnuntaina 5-7m/s. Lauantaina aurinkoista, sunnuntaina pilvistä.
Rantaelämää ja auringosta nauttimista, makkaranpaistoa, olutta, normipaskanjauhantaa nuotiolla, muutama minttukaakao, tähtien katselua. Paremmasta en tiedä, mutta huonomminkin voisi lauantai-illan viettää.
Sunnuntaina surffailimme myötäaallokossa samaa reittiä takaisin. Kuvia ei tullut paluumatkalla otettua. Välillä lähin aalto peitti horisontin, joten aallokko oli n. 0,8 metristä. Jotain surffintynkää siinä välillä sai. Aallot olivat aika loivia ja nopeita. Pidemmällä kajakilla olisi voinut pitää hyvää keskinopeutta. Hyvä reissu kaikenkaikkiaan. Oli mukavaa pitkästä aikaa meloa matkaa aallokossa. Sitä on ollut aika vähän tänä kesänä.

Lauantaina lounastauko Kaunissaaren pohjoispäässä. Tässä vaiheessa pystyi jo aavistamaan, että retkestä tulisi hyvin hiekkarantapainotteinen.

Siellä se Pitkäviiri näkyy. Vastatuuli ja vasta-aurinko.

Rantauduimme Pitkäviirin pohjoiskärkeen. Todennäköisesti saaren ainut tuulensuojainen ranta. Taustalla Kaunissaari.

Kajakit kannoimme rantatörmän päälle.

Pohjoispään pitkä hiekkasärkkä.

Joku oli rakentanut kämpän vanhan minkälie betonijalustan alle.

Kuvioita.

Vesi oli aika matalalla ja kuivin jaloin pääsi aika pitkälle hiekkasärkälle.

Sunnuntai-aamu.

Tuuli on friskannut. Aallot kulkivat särkän yli ja siinä oli hauska brittihenkinen pelipaikka. Olisi voinut jäädä leikkimään pidemmäksikin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti